Siikavaaran Sienipolku

Olen jo jonkin tovin aikaa halunnut päästä seikkailemaan Puolangan Siikavaaran luonnonsuojelualueen maastoon. Maastonmuodot näyttävät autolla ohi kuljettaessa houkuttelevan vaihtelevilta, sillä kulkeehan reitti usean korkean vaaran muodostamaa jonoa myöten. Aiemmin syksyllä luvin blogipostauksen kyseisen polun kulkemisesta ja niinpä aloin suunnitella käyväni hipsimässä reitin itsekkin vielä tänä syksynä.

Reissuun valmistautuessani sää oli harmaa ja ennuste lupaili vesisadetta koko illaksi, mutta intoni päästä maastoon oli sen verta kova, etten antanut tuollaisten vähäpätöisten seikkojen häiritä. Ja eihän nuo Forecan arvaukset ole ennenkään olleet järin luotettavia...

Lisäksi (vuotavat) vaelluskenkäni jäivät Kajaaniin, mutta en jaksanut senkään antaa lannistaa. Kyllähän kesä kastelemansa kuivaa, miksei sama viisaus pätisi syksylläkin? Ja toisaalta, olen lueskellut mielipiteiden vaihtoa vaelluskenkien ja vettä pitämättömien kevyiden kenkien välisestä paremmuudesta retkikäytössä. Pääsenpähän nyt kokeilemaan miltä tuntuu kävellä märissä lenkkareissa, joten saan kätevästi hieman omaa näkemystä aiheeseen. :)

Noin kymmenisen kilometria ennen polun alkua tien yllä lensi komiasti kalasääksi, ajattelin komian linnun näkemisen ennustavan mukavaa reissua, enkä joutunut pettymään. Viimeisen nyppylän yli ajettuamme eteen aukesi vaarajono jonka huiput olivat hienosti pilvien sisällä. Näytti niikuin olisin matkalla kohti suurempiakin nyppylöitä! Hienoa! :) Parkkipaikalla nakkasin repun selkään ja kuskin räpsästyä lähtökuvat, painalsin innokkaana polulle. Kello oli parkkipaikalta lähtiessä 16:00 ja ainakaan vielä ei satanut.

Parkkipaikalla lähdössä. Kuva: Martti H

Siikavaaran sienipolku osoitti luonteensa heti kättelyssä. Parkkipaikalta polku aloittaa pitkän ja paikoitellen jyrkänkin nousun Iso-Nuottivaaralle. Innokkaalla retkeilijällä tuli luonnollisesti heti hiki, vaikka pysähtelinkin räpsimään kuvia mukavannäköisestä maastosta. Taivaalta tipahteli välillä muutamia vesipisaroita, mutta sateeksi asti ripsintä ei koskaan kehittynyt. Ihan hyvä näin, vaikka kuoritakki olikin kyllä mukana. Housuina minulla oli vain Rabin Sawtooth softshellit, jotka olisivat kastuneet läpimäräksi jos pilvet olisi innostuneet työntämään vettä. Rabin Kinetic pantsit olisivat juuri sopivat sadehousuiksi tällaisille retkille, Pertex Shield+ kankaan hengittäen huhujen mukaan erinomaisesti. Tällaiset housut ovat parhaillaan tilauksessa!

Alkumatkan polkua.

Kosteampi notkelma kuusikon keskellä

Vaaran laki oli pilvessä

Nuottivaaran jälkeen polku laskeutui ensimmäiselle välietapille, Poussuojan laavulle. Alamäessä saikin olla välillä tarkkana, sillä märät ja liukkaat lehdet peittivät juuria ja kiviä joita polulla riitti. Laavulla pidin ensimmäisen taukoni ja ryypin hieman vettä. Laavu oli mukavan näköinen ja siinä olisi ollut varmasti mukava nukkua puron solinaa kuunnellen. Klo 16:50 jatkoin matkaani kohti seuraavaa mäkeä. Matkani oli joutunut tähän mennessä hyvää vauhtia, vaikka epäilin alkumatkasta pimeän kerkiävän tulla hyvinkin ennen aiottuun yöpaikkaani pääsemistä. Poussuojan laavulle oli kartan mukaan 3,5km parkkipaikalta, tosin mäkien ja mutkittelun myötä opasteissa lukeva 4km oli varmasti lähempänä totuutta. Maastoon nähden ihan hyvä matkavauhti siis.

Juomatauko Poussuojan laavulla

Polkua

Noustessani vaaran päälle pääsin taas pilven sisään, mutta pilvi oli noussut, joten maasto ei kääriytynyt samanlaiseen sumuun. Lasketella lipsuttelin kengät märillä lehdillä luistellen taas yhteen notkelmaan, jossa lirisi pieni puro ja jatkoin matkaa loivasti viettävää rinnettä pois luonnonsuojelualueelta. Pian ukk-polku törmäsi kuitenkin parkkipaikalta nousevaan polkuun ja reitti siirtyi kulkemaan tätä polkua suoraan kohti vaaramaiden sydäntä, kohti Lakisuota ja Lakilammen laavua.

Kuusten lomasta pilkottaa maisemaa, joten vaarallahan tässä ollaan

Heinikkopohjaista kuusikkoa, mikäs tässä tepastellessa

Syksyn huomasi hyvin lehtipitoisemmissa maastonkohdissa

Synkkyyttä vaaran laella

Suota kuusikon keskellä

Lakilampea kiertämässä

Laskeutuessani taas yhtä mäkeä, alkoi puiden välistä vilkkua lammen vedet ja totesin alkavani olla hiljalleen perillä. Enää puolikas lammen kierto ja klo 18:20 olin yöpaikassani. Selvisin matkasta ilman otsalamppua vaikkakaan kovin pitkälle ei lamputta olisi ollut enää asiaa. Tutkittuani leiripaikkani aloin viritellä tulta ja valmistella ruokapuolta. Jossakin kohtalaisen lähellä kuului haukkuvan koira ja tarkastettuani kartasta ettei lähistöllä ole taloja, päättelin koiran olevan metsästyspuuhissa. Ilta pimeni nopeasti ruokaa laitellessa ja kännykällä Twitterissä kirjoitellessa. MSR Pocket Rocket keitin suoriutui koeajosta mallikkaasti ja vesi kiehui nopsaan. Kyllähän tämä keveydessä ja näppäryydessä trangian voittaa, mutta kovemmissa olosuhteissa vaatii hieman tarkkuutta suojata tuulelta.

Myöhäinen päivällinen

Ruoan jälkeen vaan istuskelin mietteissäni nuotiota katsellen ja annoin ajatusten lennellä vapaasti rauhallisen pimeyden ympäröidessä laavun. Lopulta levittelin makuupussin ja aloin lueskella. Koira jatkoi haukkumista, tosin illan aikana se oli siirtynyt riistan perässä sen verran, että haukku kuului jo eri suunnasta ja kauempaa. Mietiskelin onko koira jätetty yöksi mehtään ja mahtaneeko se tulla kyllästyttyään katsomaan mitä vieraita hajuja laavulta löytyy. Joskus kymmenen aikoihin lopetin lukemisen, eikä unta tarvinut kauaa houkutella. Yöllä heräilin aika usein ja aamuyöstä alkoi tuuli puhallella aika kovastikkin. Onneksi tuuli tuli sivusta päin, joten laavussa oli kohtalaisen tyyntä. Kasvoissa tuntui hieman viileältä ja niinpä kääriydyinkin paremmin makuupussin sisään.

Yöllä oli hieman usvaista

Noin kahdeksan maissa heräilin ja päätin nousta ylös. Noustessani istumaan huomasin saaneeni seuraa. Laavun edessä seisoa napotti koira, tutkapanka kaulassa. Eli illalliset tuumailuni taisivat toteutua, mikäli tämä oli sama koira. Koira nousi laavuunkin tervehtimään ja pyöriskeli sitten ympärillä alkaessani askarrella aamupuuroja. Sitten lammen takaa kuului viheltelyä ja koira totesi tauon olevan ohi ja ryntäsi takaisin metsästyshommiin. Ilma oli viilennyt selvästi ja kova tuuli puhalteli niin, että päälle sai lisätä fleece-paidan merinopoolon ja softshell takin lisäksi. Onneksi mukaan oli tullut normi buffin lisäksi myös lämpimämpi polar buffi, sillä tuulessa sai hyvinkin suojata päätään.

Aamuinen vieraani Sesse (nimi muutettu)

Valmiina lähtöön Lakilammen laavulta

Aamutoimien jälkeen pakkasin kamat kyytiin ja klo 9:00 lähdin taipaleelle. Reitti oli edelliseltä päivältä tuttuun tyyliin nousua vaaralle, josta laskeuduttiin notkelmaan ja sama uusiksi. Taivas oli seljennyt yön aikana ja aurinko paisteli mukavasti puiden raoista, vaikkei se näin syksyllä ja kovassa kylmässä tuulessa lämmittänytkään. Lämpötila oli noin asteen-pari plussalla. Edes yöllä ei ollut käynyt pakkasen puolella, sillä olin jättänyt pakkasmittariksi mukin pohjalle tilkan vettä, eikä tämä ollut jäätynyt.

Heti ensimmäiseen notkelmaan Ränninvaaran jälkeen tullessani huomasin mielenkiintoisen näkymän. Notkelmassa oli suota ja suon keskellä pienehkö Ränninlampi. Hienoa siinä oli se, että satulamainen maastonmuoto näytti lähtevän laskeutumaan heti lammen rannoista. Lampi oli keskellä satulaa korkeimmalla kohdalla suorinteiden laskeutuessa molempiin suuntiin. Yritin ottaa tästä näkymästä kuvia, mutta eihän sitä efektiä saanut tallennettua pikseleiksi. Käykää siis itse paikanpäällä katsomassa! :)

Aurinkoinen Rännilampi

Lammelta jatkoin tepastelua alamäkeen kohti Myllypuron laavua, jossa pidin juomatauon kello 9:35. Tämän jälkeen taas kiipeämään Matinvaaran yli kohden hakkuuaukon reunaa. Valoisalta aukon reunalta synkkään kuusimetsään kääntyessä näkymä oli oikein mukava. Kirkkaudesta kuljin kohti synkkää pimeyttä. Eihän siellä todellisuudessa pimeä ollut, mutta synkät ja tuuheat kuuset saivat sen auringonpaisteesta katsottuna näyttämään siltä. Teerivaaran yli noustuani laskeuduin Aapronlammen rantaan, missä olikin ensimmäinen minulle normaalilta näyttävä laavuratkaisu. Tämäkin olisi ollut oikein mukava leiriytymispaikka, mutta mikäli olisin ollut täällä yötä, olisi yöstä tainut tulla selvästi mielenkiintoisempi, sillä aamuyöllä alkanut tuuli olisi päässyt puhaltelemaan paremmin suoraan laavuun. Olisi voinut tulla vilu! Laavulla istuskelin sen aikaa, että pureskelin eväänä olleen proteiinipatukan ja ryypin vettä. Aikaa oli sen verta reilusti että kiirettä ei ollu. Lähdin kuitenkin klo 10:35 tepastelemaan hiljoksiin kohti Komettoa. Kometon vaara olikin jo tutumpaa maastoa, sillä olin käynyt aiemmin kesällä kiertämässä Kometon kierroksen melkein kokonaan kiipeilykallioita etsiellä. Harmi kyllä Kometolta niitä ei kartan suurista lupauksista huolimatta löytynyt, sillä kallio on vaan louhikkoa, korkeaa tosin, mutta ei kiipeiltävää. Todettakoon kyllä etten jaksanu rämpiä kallion alla louhikossa koko pituutta, joten teoriassa on mahdollista että sieltä jotain kiivettävää olisi löytynytkin.

Kohti synkkää metsää!

Kuvaan yritetty luoda synkkyyttä... :|

Aapronlammen laavu

Ennen Komettoa oli kuitenkin vielä taas yksi nousu, sekä jyrkkä pitkä laskeutuminen, joka kävikin helposti polulle rakennettuja portaita pitkin. Notkelmassa oli taas tutuksi tullut notkelmasuo joka olikin auringonpaisteessa mukavan näköistä syksyn ruskeaksi värjäämin kasvustoineen. Suolta lähdin kapuamaan kohti Kometon lakea ja tuttua risteystä josta viimeksi toisesta suunnasta tullessa käännyin eri polulle. Nyt palailin siis tuttuja jalanjälkiä Kometon päällä katsellen puiden välistä vilkkuvaa hienoa maisemaa.

Vaarojen välistä suotaivalta

Mukavan pehmoista maastoa tepasteltavaksi

Maisemaa Kometolta pohjoiseen

Kometolta laskeuduin kohti viimeistä taukopaikkaani metsän keskellä olevaa Pöksänkorven laavua. Laavulla odottelin hetken aikaa, sillä sovittuun noutoaikaan oli vielä puoli tuntia aikaa, eikä kävelymatkaa kuin alta kilometri. Parkkipaikalla olin kuitenkin hyvissä ajoin klo 12:15 ja kerkesin lueskella alueen luonnosta kertovia kylttejä. Maastossa on kuulemma paljon erilaisia sieniä. Eipä noita montaa sientä sattunut silmiin, mutta en toki niitä etsiskellytkään, enkä olis niitä näkiessäni tunnistanutkaan.

Retki Siikavaaran Sienipolulla oli tosi mukava. Matka on niin lyhyt, että tuo menee päiväretkenä, mikäli vaan saa hommattua itselleen kyydit alku ja loppupisteisiin. Yönyliretkeen seutu sopii myös hyvin, sillä polun varressa on useita laavuja josta valita mieleisensä yöpymispaikka. Maasto on monipuolista, vaihtelevaa ja korkeuserot ovat yllättävän isoja. Suosittelen tutustumaan! :)

- Linon